AiA:n vitriininäyttelyt 2012


 

AiA järjesti pienmuotoisia vitriininäyttelyitä Kemiön terveyskeskuksessa, Taivassalon apteekissa sekä Nauvon terveysasemalla maaliskuusta heinäkuuhun 2012. Vitriinit hankittiin Leader-rahoituksella yhteistyössä Saariston Sadonkorjuujuhla -hankkeen kanssa.

Hankkeen päätyttyä Nauvon terveysaseman vitriini jäi paikalleen, ja tarjoaa edelleen taideyllätyksiä terveysaseman kävijöille. Muut vitriinit siirtyivät Paraisten kaupungin kulttuuritoimen käyttöön. Alla voit tutustua viitriininäyttelyihin.


TAIVASSALON APTEEKKI
 

Margit Hakasen Tytöt -teos päätti Taivassalon apteekin näyttelysarjan. Teos oli esillä kesä-heinäkuun välisenä aikana. Keramiikka- ja lasitaiteilija Margit Hakasen teokset ovat runsaita, värikkäitä, ja teknisesti loppuun asti hiottuja. Apteekin henkilökunta ei millään olisi halunnut luopa tytöistään!

 

Leena Pylkön Kauhee takki ja Tekis joskus jotain naamalleen olivat esillä Taivassalon Apteekin vitriininäyttelyssä toukokuun ajan.  "Teosten lähtökohtana on jo kauan ollut ihmetys siitä, miten monenlaisia joutavanpäiväisiä kuvia ja muistoja mielen läpi ehtii virrata silloin, kun mieli saa vaellella vapaasti." Puhe- ja ajatuskuplat valaisevat hahmojen keskustelua ja ajatuksia, jotka eivät täysin täsmää...





Rannveig Steinthórsdóttirin teos Samahäkit ja siläärmit ovat ystäviä, vaikka elämä on vaikeaa oli esillä apteekissa 27.3. - 27.4.

Elämä on vaikeaa, kun olet sammakon ja hämähäkin tai siilin ja käärmeen risteytys. Samahäkit eivät osaa kiipeillä seitissä, koska niillä on sammakon jalat ja siläärmit eivät voi ryömiä koloihin, koska piikit ovat pystyssä. Siksi heillä on oma koti vitriinissä Taivassalon apteekissa.

Kuvat ovat Pekka Pyykösen ottamat.

 

Ensimmäisenä näytteilleasettajana Taivassalon Apteekissa oli Pekka Pyykönen, jonka teos Viikingit ovat rantautuneet Taivassaloon oli nähtävissä 7.3. - 27.3.2012. Kuvissa myös Rannveig Steinthórsdóttir ja apteekkari Sirkku Alaranta.


 

KEMIÖN TERVEYSKESKUS
 

Tekstiilimuotoilija ja kuvittaja Pia Holmin suunnittelemia kuoseja löydät muun muuassa Marimekko -myymälöistä. Kemiön terveyskeskuksen vitriiniin Pia on laittanut esille Lohtu -niminen teos. Työ on esillä heinäkuun loppuun asti.

 

Toukokuun näytteilleasettaja oli lasitaiteilja Sara Ilveskorpi. Silakkaparvi on Saran työn nimi.

 

Kattotiilestä tehtyjä kasvoja ja metallisia koppakuoriaisia vieraili vitriinissä 29.3.2012 alkaen. Teokset ovat Veli-Pekka Lukan käsialaa.

 

 

6.3. - 29.3.2012 välisenä aikana oli mahdollista ihailla Helena Laakkosen teoksia Prinsessa Ruususen juhlajalkine, Pikkuliskon piilopaikka ja Mato Matalan vapaa-ajan asunto.



 

NAUVON TERVEYSASEMA


Joulukuusta 2012 - tammikuuhun 2013 Nauvon terveysaseman vitriinistä löytyy Svitlana Myronenkon posliinisavesta tehty kulho. Paraisilla asuva Svitlana Myronenko päämateriaaleihin kuuluvat savi ja hopea.


Miltä näyttää "Kukkiva graniitti"? Vastaus siihen löytyi terveysasemalta syyskuun 2012 aikana, kun esillä oli Paraisilla ja Nauvossa toimivan taidekäsityöläisen Katriina Lehtilä-Laineen kivi- ja paperinaruteos. Kivimaljakko on valmistettu Paraisten graniitista
ja kukan materiaali on suomalaista paperinarua. Katriina Lehtilä-Laine tunnetaan myös isoista, paperinarusta tehdyistä taideryijystään.




Sininen ja herkkä lasivaasi on nauvolaisen lasiteiteilija Jari-Matti Solinin tekemä. Vaasi oli esillä terveysasemalla kesä - heinäkuun aikana 2012.



Anna Nyreenin Kolme rannalla oli nähtävissä Nauvon terveysasemalla toukokuun aikana.




Kimmo Ylösen Valaxin Maria -veistoksen nimi viittaa paikkaan, josta taiteilija löysi ajopuun, sekä keulakuviin. Valaxin Maria laitettiin esille 30.3.2012.

 

Sussi Henriksonin Punainen mekko piti terveyskeskusen asiakkaille seuraa maaliskuun aikana.